![]() |
![]() |
NIMI | Fallout v. Helmwald | REKISTERINUMERO | VH21-021-0051 |
ROTU, SUKUPUOLI | trakehner, ori | OMISTAJA | sonya, VRL-09386 |
SYNTYNYT | 24.03.2021 | KASVATTAJA | Gestüt Helmwald |
VÄRI, SÄKÄ | tummanruunikko, 168cm | PAINOTUS, TASO | koulu, GP |
Otto on melkoinen raketti kaikessa, mitä tekee. Siltä löytyy vauhtia, eikä vaarallisia tilanteitakaan puutu. Toisaalta Otto on luonteeltaan kiltti, eikä se tee tahallaan pahaa. Ori on kuitenkin hyvin vilkas, ja aiheuttaa käytöksellään usein haasteellisia tilanteita. Ottoa käsiteltäessä täytyy olla jatkuvasti tilanteen tasalla, tai muuten ori keksii omia ideoita ja tekemistä, mikä ei aina miellytä käsittelijää. Ori on haastava taluttaa, mutta määrätietoisella otteella sen saa ohjattua haluamaansa suuntaan, ja jopa lastattua melko helposti. Otto tuntuu olevan kiinnostunut kaikesta, ja onkin hieman haastava esimerkiksi kilpailupaikoilla. Se ei kuitenkaan tahallaan lähde ryöstämään tai vedä taluttajaa perässään, joten tarkkaavaiseöla otteella orin pitäisi pysyä hallinnassa.
Hoitaessa Otto on melko helppo, kunhan sen saa ensin pysymään paikoillaan. Ei tule kuuloonkaan, että Otto saisi olla vapaana karsinassa hoitamisen ajan, vaan se kannattaa sitoa kiinni, jotta elämä olisi hieman helpompaa. Kun ori ei pääse hyörimään ja pyörimään ympäriinsä, se antaa hoitajan harjata ja varustaa rauhassa. Otto sietää myöa hyvin muita toimenpiteitä, kuten klippausta, pesua ja kengitystä. Se tosin mielellään osallistuisi kaikkeen tekemiseen, ja onkin usein hamuamassa harjaa tai hoitajan takinhihaa, mikäli vain niihin ulottuu. Ori ei ole kaikista pahin ahmatti, mutta sille maistuu kyllä porkkanat, jos lahjomiselle on tarvetta.
Myös ratsastaessa Otossa riittää vauhtia. Se ei ole mikään helpoin ratsu, vaan erittäin reaktiivinen ja herkästi kuumuva. Kuitenkin kun sen energian saa kohdistettua oikeisiin asioihin, löytyy Otolta upeaa liikettä ja kokoamiskykyä. Se on omimmillaan kouluaitojen sisäpuolella, ja tekee parhaimmillaan huikean hyviä suorituksia kilpailuissa. Ori vaatii herkän ja tasapainoisen ratsastajan, mutta yhteistyön löytyessä se on erinomainen kouluratsu. Oton kanssa on kokeiltu myös esteitä, ei niin hyvällä menestyksellä. Sen taktikka kovaa ja korkealta ei tunnu toimivan, kun osaamista ei juuri ole. Siksi orin kanssa keskitytäänkin vain kouluratsastukseen, silloin tällöin maastoillen.
![]() |
![]() |
![]() |
i. Nemo v. Helmwald trak, rn, 170cm KRJ-I |
ii. Chocoaholic trak, prt, 170cm VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I |
iii. Uniroyal |
iie. Heart&Mind | ||
ie. Nalayen NON trak, rt, 168cm KRJ-I, YLA3 | iei. Chalyén KRJ-II, YLA2 | |
iee. Nephritic | ||
e. Fallon v. Helmwald trak, rt, 166cm KRJ-I |
ei. Davenham trak, rt, 166cm Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA3 |
eii. Manchester United Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA2 |
eie. De Cloet | ||
ee. Felina v.d. Halor trak, rn, 163cm KRJ-I, YLA3 | eei. Wiemeyer KTK-II | |
eee. Fatima VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I |
KRJ-I tamma Chloe v. Helmwald e. Claudia F, s. 10.05.2021, om. Gestüt Helmwald |
|
||
Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10 Pisteitä KRJ yhteensä 6655.69 |
Tahti ja irtonaisuus: 3334.52 p. Kuuliaisuus ja luonne: 3321.17 p. |
13.04.2021 - KRJ - Yemene - VaA - 02/21 15.04.2021 - KRJ - Yemene - VaA - 01/21 20.04.2021 - KRJ - Yemene - VaA - 04/21 23.04.2021 - KRJ - Yemene - GP - 06/38 25.04.2021 - KRJ - Yemene - GP - 04/38 27.04.2021 - KRJ - Yemene - GP - 01/38 28.04.2021 - KRJ - Yemene - GP - 03/38 21.04.2021 - KRJ - Susiraja - GP - 02/30 24.04.2021 - KRJ - Susiraja - GP - 02/30 26.04.2021 - KRJ - Susiraja - GP - 04/30 30.04.2021 - KRJ - Susiraja - GP - 01/30 01.05.2021 - KRJ - KK Lupin - VaA - 04/24 03.05.2021 - KRJ - KK Lupin - VaA - 02/24 03.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 01/09 |
08.05.2021 - KRJ - KK Lupin - VaA - 03/24 12.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 01/09 13.05.2021 - KRJ - KK Lupin - VaA - 01/24 17.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 02/09 18.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 03/09 20.05.2021 - KRJ - KK Lupin - VaA - 01/24 20.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 03/09 21.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 01/09 25.05.2021 - KRJ - KK Lupin - PSG - 03/09 03.05.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 07.05.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 07.05.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 13.05.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 17.05.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 |
02.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 03.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 04.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 08.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 10.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/40 11.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 12.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 13.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 18.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 20.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 22.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 26.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 27.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 28.06.2021 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 |
31.05.2021 - KRJ-Cup - Teilikorpi - Int II - 03/81
31.07.2021 - KRJ-Cup - Haltiasalo - Int I - 04/25
31.08.2021 - KRJ-Cup - Teilikorpi - PSG - 06/57
31.01.2022 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - VaB - 15/156
28.02.2022 - KRJ-Cup - Teilikorpi - VaB - 09/113
16.04.2021 - NJ - Adina: irtoSERT (pt. Jannica)
11.11.2021 - NJ - Gestüt Helmwald: irtoSERT (pt. alaera)
04.03.2022 - NJ - Gestüt Helmwald: MVA-SERT / BIS3 (pt. Lissu T.)
19.06.2022 - NJ - Gestüt Helmwald: MVA-SERT / BIS4 (pt. Lissu T.)
13/05/2022 - päiväkirjamerkintä: sonya (155 sanaa)
Tumma hevonen korskahteli tanssahdellessaan eteenpäin kohti maneesia. Yritin parhaani mukaan hillitä sitä, mutta Otto oli selvästi innoissaan. Mitä pikemmin pääsisin sen selkään, sitä helpommin kaikki sujuisi. Hyppäsinkin lähes vauhdista satulaan ja ryhdyin verryttelemään oria. Se oli erityisen vireällä päällä, mutta sain sen keskittymään edes kohtalaisesti työskentelyyn. Tänään oli tarkoitua tehdä vain kevyt treeni, mutta Otto kaipasi selvästi enemmän tekemistä. Niinpä lähdimme hiomaan siirtymisiä piaffeen ja laukkapiruetteja. Niihin keskittyminen sai Otonkin hieman rauhoittumaan, kun se pääsi kunnolla töihin. Laukassa annoin sen edetä ensin kunnolla eteen, laukaten ympäri maneesia. Se tuntui tekevän sille hyvää, sillä sen jälkeen se oli hieman tasaisempi. Jatkoin treeniä vielä vartin, ennen kuin annoin orin ravata hieman pidemmällä ohjalla loppuraveja. Otto oli huomattavasti rauhallisempi kuin alussa, ja takaisin talliin matka taittui ilman tanssiliikkeitä. Riisuin orilta varusteet ja tarjosin sille laimeaa melassivettä. Hevonen joi tyytyväisenä ja oli selvästi rentoutunut päästyään purkamaan hieman höyryjä. Pian Otto pääsisi takaisin tarhaan, jossa se takuulla heittäytyisi ensimmäisenä piehtaroimaan.