![]() |
![]() |
NIMI | Fallon v. Helmwald | REKISTERINUMERO | VH19-021-0078 |
ROTU, SUKUPUOLI | trakehner, tamma | OMISTAJA | sonya, VRL-09386 |
SYNTYNYT | 13.11.2019 | KASVATTAJA | Gestüt Helmwald |
VÄRI, SÄKÄ | rautias, 166cm | PAINOTUS, TASO | koulu, GP |
Fallon on luonteeltaan kiltti, mutta hieman itsepäinen. Se mielellään määräisi itse, mitä haluaisi tehdä. Tamma vaatiikin melko määrätietoisen käsittelijän, sillä kokemattomampaa se vetää kuin pässiä narussa. Fallon ei välttämättä mene ensiyrittämällä hevosautoon, tai ole kaikista rauhallisin kisapaikalla, mutta se ei kuitenkaan tee tahallaan mitään ilkeää, kuten pure tai potki. Fallon viihtyy laumassa muiden hevosten kanssa, mutta ei siedä näiltä pomotusta, vaan on usein itse kaikista ärhäkin komentamaan muita. Siltä saattaakin silloin tällöin löytyä pieniä jälkiä, jos se on innostunut riehumaan muiden hevosten kanssa.
Hoitaessa Fallon saattaa joskus olla levoton ja pyöriä paikallaan, joten helpointa on sitoa se kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Kiinni sidottuna se kuitenkin rauhoittuu, ja antaa harjata ja varustaa itsensä rauhassa. Korvat ovat tammalla herkkä paikka, eikä se mielellään haluaisi niihin koskettavan. Suitset on siis syytä pujottaa Fallonin päähän nopeasti, jotta turhaa harmia ei aiheutuisi. Myöskään eläinlääkäri ei ole tamman suosikki-ihminen, ja klinikkareissun ajaksi tarvitaan usein rauhoitus.
Ratsastaessa Fallon on herkästi kuumuva ja reaktiivinen. Se reagoi nopeasti ratsastajan kaikkiin apuihin, eikä siedä kovaa kättä. Tamma on kuitenkin erittäin osaava ja parhaimmillaan tekee niin upeat lisäykset, kuin tarkat kootut laukkapiruetitkin. Sillä ei ole kaikista näyttävimmät askellajit, mutta se suorittaa teknisesti hyvin, ja saa usein hyviä prosentteja kouluradoilta. Silloin tällöin tamma nauttii myös pienten esteiden hyppäämisestä tai maastoilusta, jos ratsastajalla vaan riittää huimapäisyyttä. Vauhtia nimittäin löytyy myös maastossa, mutta jarrutkin yleensä toimivat.
i. Davenham trak, rt, 166cm Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA3 |
ii. Manchester United trak, prt, 167cm Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA2 | iii. Arsenal |
iie. Baronessa | ||
ie. De Cloet trak, trn, 165cm | iei. Siván | |
iee. Dandy | ||
e. Felina v.d. Halor trak, rn, 163cm KRJ-I, YLA3 |
ei. Wiemeyer trak, rn, 167cm KTK-II | eii. Finnian |
eie. Wandra | ||
ee. Fatima trak, rn, 158cm VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I | eei. Gazon | |
eee. Freska |
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I, YLA2 ori Fallout v. Helmwald i. Nemo v. Helmwald, s. 24.03.2021, om. Gestüt Helmwald |
|
||
Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10 Pisteitä KRJ yhteensä 6629.52 |
Tahti ja irtonaisuus: 3300.33 p. Kuuliaisuus ja luonne: 3329.19 p. |
24.12.2019 - KRJ - Lallybroch - GP - 02/13 25.12.2019 - KRJ - Lallybroch - GP - 02/13 26.12.2019 - KRJ - Lallybroch - GP - 03/13 30.12.2019 - KRJ - Lallybroch - GP - 03/13 15.12.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 05/29 19.12.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 04/29 20.12.2019 - KRJ - Team J&K - GP - 03/29 24.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 02/40 25.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 04/40 28.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 03/40 28.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 05/40 29.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 05/40 30.04.2020 - KRJ - Team J&K - GP - 01/40 04.05.2020 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 03/40 |
09.05.2020 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 06/40 11.05.2020 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 01/40 17.05.2020 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 05/40 20.05.2020 - KRJ - Chowter Sporthorses - GP - 03/40 04.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 06/40 04.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 06/40 08.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 02/40 09.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 02/40 11.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 01/40 13.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 02/40 18.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 01/40 19.05.2020 - KRJ - Lallybroch - GP - 05/40 23.04.2020 - KRJ - Winterhold - GP - 06/37 23.04.2020 - KRJ - Winterhold - GP - 04/37 |
25.04.2020 - KRJ - Winterhold - GP - 05/37 27.04.2020 - KRJ - Winterhold - GP - 05/37 29.04.2020 - KRJ - Winterhold - GP - 01/37 02.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/30 06.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/30 06.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/30 11.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/30 12.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/30 14.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/30 15.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/30 19.10.2020 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/30 11.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - VaA - 02/12 15.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - VaA - 01/12 18.10.2020 - KRJ - Kilpakeskus Chermia - VaA - 03/12 |
31.07.2021 - KRJ-Cup - Haltiasalo - PSG - 05/38
31.12.2021 - KRJ-Cup - Heidseck Sporthorses - VaB - 04/134
30.06.2022 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - HeB - 07/125
31.05.2022 - KRJ-Cup - Kaihovaara - HeA - 14/144
22/06/2022 - päiväkirjamerkintä: sonya (164 sanaa)
Aurinko porotti jo kuumana keskipäivällä, joten päätimme siirtyä valmennuksien kanssa maneesiin. Siellä oli mukavan viileää, eivätkä kärpäsetkään juuri häirinneet. Katrin talutti Fallonin sisään ja auttoi minut tamman selkään. Keräsin ohjat ja lähdin verryttelemään tammaa, kun valmentajamme Andrea Gustafsson saapui myös paikalle ja kertoi, mikä olisi valmennuksen ohjelma. Harjoittelisimme tänään laukanvaihtoja. Fallon teki usein erinomaisia ratoja, mutta viime aikoina laukanvaihdoissa oli tapahtunut pieniä rikkeitä ja epätasaisuutta. Alkuverryttelyn ja taivutteluiden jälkeen lähdimme työstämään vaihtoja lävistäjillä.
Fallon tuntui vauhdikkaalta, ja sain tosissani keskittyä siihen, että antaisin sille hyvin täsmälliset avut. Andrean antamien ohjeiden avulla saimme tehtyä hyvinkin korrekteja vaihtosarjoja sekä joka toisella että jokaisella askeleella. Fallon tuntui nauttivan saadessaan tehdä tarkkaa suoritusta, eikä mikään tuntunut olevan pielessä. ”Toivottavasti se vaihtaa näin myös kilparadalla”, virnistin valmentajallemme. Valmennus tuntui sujuvan paremmin kuin hyvin, ja pian lopettelimme ja annoin tamman ravata muutamia kierroksia loppuverryttelyiksi. Katrin tulisi pian ojentamaan minulle seuraavan ratsun, ja saisi sen jälkeen kävelyttää Fallonin. Tamma kaipaisi myös pesua, sillä se oli hionnut kaulan ja selän alueelta selkeästi.