klp Luminous Vanity

Mikään ei saanut kasvoilleni pinttynyttä aurinkoista virnistystä lähtemään, kun talutin pitkän odotuksen jälkeen Nitan alas trailerin ramppia Simoran pihaan. Tallin remontti oli venynyt ja venynyt ja luulin että muuttomme läheiselle yksityistallille olisi pian pysyvä. Vihdoin ja viimein Odelie kuitenkin vahvisti tallin olevan asumiskelpoinen, ja ainakin me Sonyan kanssa voisimme tuoda hevosemme Simoraan. Odelie ei kaiketi ollut onnistunut vielä löytmänää hevosta itselleen, mutta eiköhän sekin pian kärräisi rekkalastillisen hevosia talliin, kun ne oli kaikki niin kivoja!

Nita tempoi riimunnarussa vilkuillen valppaana ympärilleen maailmanvaltiaan tavoin. Se haluaisi varmasti olla lauman päällikkö uudessa paikassa, vastaväitteiden esittäjät saisivat tuta tulisen tamman järkkymättömän mielipiteen. Päästä kavioihin kirkkaanvärisiin kuljetussuojiin paketoituna se näytti lähinnä huvittavalta vakuuttavan sijaan. Täytyisi muistaa päivittää tamman varustepakettia uskottavampaan suuntaan. Nitan rauhattomuudesta välittämättä lähdin kohti tallirakennusta tamman seuratessa riimunnarun perässä.

"Mikael, moi!" Odelie hihkaisi samalla hetkellä kun astuimme tallin ovesta sisään. Nita mukamas säpsähti ääntä ja päätti ottaa askeleen taaksepäin yrittäen ilmeisesti samalla repäistä käteni sijoiltaan.
"Nita!" karjaisin palauttaen tamman takaisin ruotuun ja se suostui kävelemään tallin ovesta sisään, mulkoillen Odelieta silti epäluuloisesti.
"Siitä tulee ihan täys idiootti kiimassa", selitin silmiäni pyöräyttäen.
"Sellasia ne tammat on", Odelie myötäili ja hymyillen myötätuntoisesti.

"Sä voit laittaa Nitan ihan mihin vaan, nyt on varaa valita", Odelie jatkoi osoittaen ylimalkaisesti karsinoita. "Ja ootas kun näät tän uuden satulahuoneen, siitä tuli ihan sairaan upea, vaikka itse sanonkin."
Virnistellen nyökkäsin Odelielle ja lykkäsin Nitan lähimpään karsinaan, jonne se jäi pyörimään ja tutkimaan uutta paikkaa. Seurasin itse Odelieta kohti satulahuonetta, joka ei tosiaan ollut kuin vain muisto vanhasta.
"Vautsi, sä oot tosiaan toteuttanut tän niin että miellyttää kriittisimmänkin tallitytön visuaalista silmää", totesin vaikuttuneena. "Kyllä täällä kehtaa varusteita säilyttää."
"Toivotaan vaan, ettei tää oo heti ekan kuukauden jälkeen ihan kamalassa kunnossa vaan ihmiset muistaisi myös pitää tän siivona", Odelie puuskahti, selvästi huolestuneena siitä, tulisiko satulahuone pidettyä puhtaana.
"Ei hätää, mä ainakin lupaan ja vannon siivota kaikki sotkuni ja olla hyvänä esimerkkinä muille", virnistin käsi pystyssä. Odelien minulle suomasta katseesta päätellen nainen ei ollut aivan vakuuttunut lupauksestani.

Aurinkoisen ilman innoittamana Sonya päätti lähteä maastoon kävelemään loppukäynnit, joten päätin mennä tervehtimään Nitaa. Tamma käveli laiskasti luokseni tarhan portille, mutta palasi pian puuhailemaan omia juttujaan, kun tajusi, ettei minulla ollut sille herkkuja annettavana. Sen hopeankimo karvapeite kiilsi auringossa, ja sain kiittää onneani, että hyvin kummallisen ja kylmän kevään ansiosta pahimmilta kurakeleiltäkin oltiin vältytty. Kevät oli tainut vihdoin tulla jäädäkseen, sillä näin päivisin oli jo sen verran lämmin, ettei edes hyvin lyhyeksi klipattu Nita tarvinnut loimitusta.
"Avaatko tarhan portin", kuului pyyntö takaani. Odelie talutti Kostia, joka ainakin toistaiseksi tarhasi Nitan kanssa. Nita ei ollut aluksi aivan varma, miten päin olisi suhtautunut toiseen tammaan, mutta nykyään kaksikko oli ihan kelpo kavereita.
"Olkaa hyvä, neidit", ilmoitin kumartaen avatessani tarhan portin. Kosti ravasi heti Nitan luokse päästyään irti riimusta, ja hopea tamma tervehti sitä hieman luimistellen.
"On toi Nita kyllä välillä aikamoinen hienohelma", Odelie tuhahti hymyillen.
"Ja Kosti hassu hölmö", huomautin takaisin. Odelie virnisti.

Eetu ja Sonya kävelivät tallin pihaan melko pian ja suuntasimme kaikki kolme hevosen kanssa talliin. Sonya sitoi orin käytävälle ja ryhtyi riisumaan aluksi omia varusteitaan.
"Noh, joko Eetu hyppää sadankuudenkympin ratoja pudottamatta puomeja?" Odelie virnisti. "Te teette varmasti huippuaikoja, kun Eetulla on aina niin kova vauhti päällä."
Sonya pyöräytti silmiään Odelien kuittailuille ja siirtyi riisumaan satulaa hevoseltaan.
"Ei olla ehkä ihan vielä sillä tasolla, mutta kyllä niitä nopeita ratoja varmasti on tulevaisuudessa luvassa", myönsin hymyillen. "Mutta kyllä me Nitan kanssa voitetaan tää alottelijaratsukko ihan koska tahansa."
Sonya heitti minua jännesuojalla.

Satulahuone täyttyi pienistä leijuvista pölyhiukkasista kun viskelin ylähyllyltä alas jos jonkinmoista vilttiä ja loimea. Koska näin kesäkuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla saattoi jo todeta, että ehkä se talvi olisi takana päin, uskalsin vihdoin roudata Nitan tuhat ja yksi toppaloimea kotiin viemästä rajallista tilaa satulahuoneesta. Loimia oli todellakin enemmän kuin yksi hevonen koskaan saattoi tarvita, enkä tiennyt itsekään, milloin minusta oli tullut tällainen varusteurheilija. Kai nämä erinäiset valmentajan ja ratsuttajan tittelit olivat nousseet hattuun, eikä oma huippukilpuri voinut tietenkään enää käyttää samaa loimea kahta päivää peräkkäin.
"Minkä ihmeen takia oon hankkinut tän sairaan ruman vaaleanpunaruudullisen loimen?" puuskahdin ääneen ja taittelin loimen siististi paketiksi, siirtäen sen pois laitettavien kasaan. Satulahuoneen avoimen oven ohi kulkevan Odelien pää kurkisti sisään kuullessaan vaikerointini.
"Kuulinko mä oikein, ootko sä oikeasti vihdoin roudaamassa tota sun tavaramäärää täältä pois?" nainen naurahti selkeästi iloisena siitä, että saisi lisää tilaa omille varusteilleen.
"Kuulit, kuulit", vakuuttelin, ja osoitin juuri pois laittamaani loimea. "Ei sulla olis tarvetta tälle muotiluomukselle?"
Odelie irvisti. "Toi on ihan karsea, mikä sut on saanut hankkimaan tollasen?"
"No sanopa muuta, varmaan joku tilapäinen mielenhäiriö."

Loimienlajittelu-urakka kesti kauemmin kuin ajattelin, ja vasta kuuden aikaan illasta olin saanut kaikki kesän ajan tarpeettomat loimet pakattua autooni. Yhden kevyen toppaloimen olin lahjoittanut Sonyalle, joka oli jo viikko sitten ilmoittanut, että sille olisi jotain käyttöä. En tosin ymmärtänyt mitä, sillä loimi oli selkeästi aivan liian pieni Eetulle. Ehkä sonya pukeutuisi loimeen itse talvipakkasilla, kuka tietää. Kävin hakemassa tarhasta Nitan ja palasin takaisin talliin. En ollut ehtinyt vielä liikuttamaan tammaa, ja muutoinkin vähäinen yhteinen aikamme oli nyt erittäin arvokasta, sillä kesän kisakausi kolkutteli jo ovella. Nita tuntui olevan uneliaalla tuulella, ja sitä saisi herätellä varmaan muutaman kierroksen verran, ennen kuin se olisi sopivassa mielentilassa treenausta ajatellen.

Selvittelin pikaisesti Nitan häntää ja harjaa, jotka kaipasivat myös kipeästi pesua ennen viikonlopun kisoja. En ymmärtänyt, miten muuten niin siisti tamma onnistui aina saamaan häntänsä sen näköiseksi, kuin lintu olisi pesinyt siihen.
"Ootko menossa hyppäämään?" huikkasi Danni, joka talutti Fredaa karsinaan. "Mä en vielä ehtinyt korjata esteitä kentältä, niin siellä olis valmiina rataa."
"Joo, kyllä mä meen", nyökkäsin. Oli aina mukavaa, kun välttyi esteiden kantamiselta ainakin toiseen suuntaan. "Mä voin korjata ne sitten pois."
"Ei varmaan tarvitse, kun sonya ilmoitti hyppäävänsä vielä illalla", Danni tiedotti kumartuessaan riisumaan suojia Fredalta.
Mikä tuuri, sen lisäksi, ettei minun tarvinnut kasata esteitä, vältyin myös niiden purkamiselta. Toivottavasti hyvä tuurini jatkuisi iltaan saakka, ja joku olisi maagisesti pessyt ja kuivannut autossa odottavat loimet ratsastukseni aikana.

Nita kulki tasaisesti ja rennosti, eikä ollut ollenkaan niin unelias, kun olin alkuun pelännyt. Se vaikutti piristyvän nähdessään esteet kentällä, ja melko nopeasti siirryin alkukäynneistä verryttelemään ravissa ja laukassa. Ratsastellessani näin sivusilmällä Sonyan mustan Audin kaartavan Simoran pihaan, ja naisen astelevan tallipihan läpi naama kiinni älypuhelimen ruudussa. Puolivälissä matkaa Sonya tajusi vilkaista myös ympäristöään, ja huomatessaan meidät kentällä muutti kurssiaan.
"Moikka, ai tekin liikkeellä näin illasta", nainen sanoi heilauttaen kättään tervehdykseksi. Hidastin Nitan käyntiin ja annoin sille vähän pidempää ohjaa.
"Joo, mulla oli pari ratsutettavaa päivällä ja sen jälkeen teinkin täällä loimi-inventaariota", virnistin. Sonya näytti huvittuneelta.
"Niin joo, se. Noh, löytyikö helmiä?"
"Aika montakin, sen siitä saa kun sä et oo lähtenyt shoppailemaan mun mukaan makutuomariksi", pyörittelin päätäni.
"Niimpä niin, aina vierittämässä syytä jonkun toisen niskoille", Sonya nauroi. "Mutta mä meen nyt varustamaan Eetua ja tuun sitten kans ratsastamaan."

Hyppäsin lämmittelyiksi Nitan kanssa Dannin rakentamia esteitä, jonka jälkeen nostin niitä meidän kisakorkeuteen. Nita hyppäsi pirteästi ja huolellisesti, vaikka olikin kieltää yhdelle esteelle huomatessaan muka jotain jännittävää kentän viereisessä puskassa. Reagoin kuitenkin tarpeeksi nopeasti ja sain tamman esteen yli, vaikka hyppy olikin melkoisen huvittavan näköinen. Varion hieman rataa, jotta saisin harjoiteltua mahdollisimman erilaisia teitä ja lähestymisiä. Juuri kun olin ravaamassa loppuraveja näin Sonyan taluttavan Eetua kohti kenttää.
"Mä voin kohta laskea näitä esteitä vähän teille", huikkasin hidastaessani Nitan käyntiin. Taputin tammaa kaulalle ja annoin sille pitkät ohjat. Se oli tosiaankin ansainnut pari ekstraporkkanaa ratsastuksen jälkeen.

Nita jolkotti tyynesti ympyrällä juoksutusliinan päässä. Se kulki puhtaasti ravaten, kaula rennosti kaarella, venyttäen ajoittain alaspäin. Meillä oli ollut aika rankka treeni- ja kisaputki alla, joten tällä viikolla otettaisiin vähän rennommin, ainakin näin alkuviikosta. Viikonloppunahan meillä olisi taas kisat. Alkukausi alkoi Nitan kanssa vähän heikosti, se tuntui olevan tahmea ja hyppäävän hitaasti. Ilmeisesti tällaisen dieselmoottorin lämpeneminen otti oman aikansa, sillä viime viikolla voitimme kaikki kolme luokkaa, joihin osallistuimme. Tamma oli muutenkin saanut jostain ylimääräistä virtaa, vaikka kesän helleaalto tuntui vihdoin tekevän tuloaan.

Maiskautin Nitaan lisää vauhtia ja se nosti laukan, pukittaen iloisesti pari kertaa. Tamma saisi juosta vielä hetken molempiin suuntiin, ennen kuin tämän päivän ohjelma oli pulkassa. Minulla olisi vielä Eetu ratsastettavana, sillä Sonyalla oli muita kiireitä. Palautin Nitan talliin ja sitä kautta laitumelle. Se saisi nauttia tuoreesta ruohosta loppuillan, ja sen jälkeen sen saisi pyydystää takaisin sisälle, jos se vaan malttaisi antaa kiinni. Näin kesken kisakauden en antanut Nitan laiduntaa ympäri vuorokauden, mitä nyt siitäkin tulisi, jos yrittäisi hypätä 140cm ratoja valtavalla tankkerilla.

Kun Nita varusteineen oli hoidettu lähdin hakemaan sisälle Eetua. Se tuntui olevan kovin rauhattomalla päällä, mikä tosin ei ollut lainkaan yllätys. Puin orille pikaisen harjauksen jälkeen varusteet ja suuntasin kohti kenttää. Kentällä olikin jo estetreenit menossa. Inna laukkasi kenttää ympäri suurella kimollaan ja lähestyi sitten pystyä. Hevonen leijaili esteen yli vaivattoman näköisesti.
"Sehän näytti hienolta", kommentoin portilta. "Haittaako, jos me tullaan Eetun kanssa myös sinne?"
Inna hidasti Ransun raviin ja sitten käyntiin. "Ei haittaa, me ollaan aika valmiit jo, loppuverkkaa vajaa."
Nyökkäsin hymyillen ja talutin orin kentälle. Se seisoi valppaana ja vireänä, mutta kuitenkin pysyi suunnilleen paikallaan. Tästä saattaisi tulla ihan hyväkin treeni.