Tigerdrum At ERJ-I

NIMITigerdrum At REKISTERINUMEROVH15-011-0247
ROTU, SUKUPUOLIhannover, ori OMISTAJAsonya, VRL-09386
SYNTYNYT01.06.2015 KASVATTAJAAtorina
VÄRI, SÄKÄruunikko, 167cm PAINOTUS, TASOesteet, 160cm

täyttänyt 8v. 01.12.2015

kesäkuun 2018 laatuarvostelutilaisuus: ERJ-I
(6,5 + 42 + 25 + 18 + 15 = 106,5p.)

luonnekuvaus

Tigerdrumia kutsutaan yleisesti Drumiksi tai Rumiksi, ihan loogista, mutta oriin tutuimmat hoitajat ovat ottaneet tavaksi kutsua oria tämän oudon mieltymyksen mukaisesti Pullaksi. Ori nimittäin syö pullaa kuin pullaa aina kun sitä sille tarjotaan, mutta muut herkkupalat eivät sille juurikaan maistu. Tämä melkoisen komea punertavan rautias ori on Atorinan omien hevosten jälkeläisiä. Sekä isä- että emälinja koostuu ainoastaan Atorinan asukkaista tai kasvateista. Siinä Tigerdrum onkin jonkinmoinen ylpeys Atorinalle, jonka kasvatus oli vasta aluillaan, kun tämä oripoika syntyi 1. kesäkuuta 2015. Ori on siis alkukesän poikia, syntynyt varhain aamulla auringon jo pilkistäessä tallin ikkunoista sisälle. Jo alusta asti Pulla on ollut tuima ja päättäväinen, vaikka sen lempinimi ei ehkä anna niin ymmärtää.

Tigerdrum on näyttävä ori, jonka punertava väritys paistaa silmään yhdelle jos toisellekin ohikulkijalle oriin laiduntaessa. Ori ei ole kuitenkaan vain komea ulkonäkönsä, vaan sillä on luonnetta! Ori on sisukas kuin mikä eikä helpolla anna periksi. Varsinkin kisatessa oriista paistaa kunnon taistelijameininki.

Pulla on tallissa ainakin kiltti eikä sen tarvitse pelätä käyvän päälle. Helppo se ei kuitenkaan aina ole, vaan polkee jalkaansa kun sitä alkaa tylsistyttää hidas hoitaja tai sitä harjataan mahan alta. Orin herkkä kohta on siis maha, ja sen kyllä huomaa harjatessa ja satulavyötä kiristäessä. Pulla on kuitenkin melko rauhallinen jos saa rapsutuksia ja hoitaja hoitaa hommansa turhia viivyttelemättä. Taluttaessa Pulla lähtee helposti kiirehtimään, joten taluttajan kannattaa vain yrittää pidätellä oria ja pitää se vierellä nätisti. Ori kyllä tajuaa nopeasti, missä tahdissa sen kuuluu kävellä eikä lähde viemään taluttajaansa, jos tämä vain on päättäväinen.

Tällä oriilla on suvussaan monta huippuesteratsua eikä Pulla ole niitä huonommaksi jäänyt. Oriilla on tasaiset askellajit, joten se on erittäin mukava ratsastettava niin tasailla, esteillä kuin maastossakin. Kuitenkin oriin luovuttamista aloittelijan ratsuksi miettisin kahdesti, nimittäin Pulla osaa oikutella orimaisesti ja myös villiintyä täysin, kun se saa sekavia apuja. Kun avut ovat selkeät ja yksinkertaiset, se tottelee välittömästi ja todella herkästi. Esteillä ori hyppää yleensä todella ilmavasti vältellen esteisiin osumista kuin viimeistä päivää. Se on myös nopea liikkeissään, niin käännöksissään kuin vain seuraavalle esteelle kiiruhtamisessa. Kisakentillä huomaa miten sisukas Pulla oikeasti on, nimittäin se ei helpolla luovuta. Pelottavankin näköiset, isot esteet se peittoaa rohkeasti ja pelottomasti. Kun yhteistyö pelaa ratsastajan kanssa ja molemmat luottavat toisiinsa, ei oriissa ole mitään moitittavaa esteratsuna.

sukutaulu

i. Tigerskin At
hann, prt, 166cm
ERJ-I

ii. Triggerfinger
hann, mrn, 172cm
ERJ-I, YLA2

iii. Tijuana
iie. Shanell

ie. KV Nuancenreich
hann, rt, 155cm
ERJ-II, YLA2


iei. Fymer II
iee. Big Madam

e. Sevilla At
hann, mrn, 168cm
ERJ-I

ei. Space Monkey
hann, prn, 170cm
ERJ-I, YLA2

eii. Space Odyssey
eie. Malachite

ee. Nadeshda
hann, km, 168cm
ERJ-I, YLA2


eei. Nedarbo
eee. Tatiana

jälkeläiset

o. Helmwald Tigerstrike s. 25.04.2018 (i. Tigerdrum At x e. Nereyn v. Helmwald) om. Gestüt Helmwald

kilpailut - porrastettu

Hevonen on ERJ tasolla 11 / 10
Pisteitä ERJ yhteensä 6668.13
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 3209.31 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 3458.82 p.

ERJ - 52 sijoitusta

18.11.2017 - ERJ - Reve de Haussea - 160cm - 01/30
20.11.2017 - ERJ - Reve de Haussea - 160cm - 02/30
02.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 03/18
05.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 01/18
05.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 01/18
11.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 04/18
12.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 01/18
13.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 04/18
17.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 01/18
18.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 04/18
21.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 03/18
26.11.2017 - ERJ - Joyance - 160cm - 03/18
14.12.2017 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
15.12.2017 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 02/30
19.12.2017 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 05/30
01.01.2018 - ERJ - Mörkövaara - 150cm - 04/71
03.01.2018 - ERJ - Mörkövaara - 150cm - 03/71
05.01.2018 - ERJ - Mörkövaara - 150cm - 07/71
06.01.2018 - ERJ - Mörkövaara - 160cm - 03/61
15.02.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 05/30
20.02.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
07.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
14.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 05/30
15.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
20.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
21.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 02/30
23.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
25.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
25.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 05/30
28.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 03/30
22.02.2018 - ERJ - Team J&K - 160cm - 03/40
22.02.2018 - ERJ - Team J&K - 160cm - 05/40
23.02.2018 - ERJ - Team J&K - 160cm - 06/40
24.02.2018 - ERJ - Team J&K - 160cm - 04/40
25.02.2018 - ERJ - Team J&K - 160cm - 05/40
13.02.2018 - ERJ - Supernatural - 160cm - 02/43
17.02.2018 - ERJ - Supernatural - 160cm - 06/43
01.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
04.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
09.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
10.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
12.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 01/30
16.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 03/30
22.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 02/30
23.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 05/30
27.03.2018 - ERJ - Gestüt Helmwald - 160cm - 04/30
23.02.2018 - ERJ - Colosseum - 140cm - 04/29
23.02.2018 - ERJ - Colosseum - 140cm - 03/29
24.02.2018 - ERJ - Colosseum - 140cm - 02/29
28.02.2018 - ERJ - Colosseum - 140cm - 03/29
01.03.2018 - ERJ - Colosseum - 140cm - 04/29
17.03.2018 - ERJ - Colosseum - 150cm - 02/30

ERJ-Cup -sijoitukset

30.04.2018 - ERJ-Cup - Teilikorpi - 160cm - 09/85
31.05.2018 - ERJ-Cup - Ventos - 140cm - 01/90
31.08.2018 - ERJ-Cup - Hukkapuro - 130cm - 07/84

valmennukset & päiväkirja

02/03/2018 - päiväkirjamerkintä: Veera R. (224 sanaa)
Tänään saimmekin mahdollisuuden lähteä porukalla maastoilemaan! Minun ratsukseni oli valikoitunut pullahiiri Drum ja Sonyalle Satino. Sonya ilmoitti ettei kerkeä ihan sovittuun aikaan tallille ja pyysi minua laittamaan myös hänen ratsunsa valmiiksi. Hain ensiksi Drumin talliin ja harjasin sen perusteellisesti, ennen kuin jätin sen odottamaan vuoroaan karsinaan. Satino oli hieman herkempi kaveri, joten sen harjauksen hoidin pesupaikalla ja laitoin sille jo satulan selkään. Olin juuri satuloimassa omaa ratsuani, kun Sonya saapui talliin. Varustimme itsemme ja ratsumme rauhassa loppuun, vaikka Satino alkoikin olla jo aika kyllästynyt odotteluun. Kipusimme ratsujemme selkään tallin pihalta penkiltä ja saimme vielä satulavyön kiristysapua. Tämän jälkeen lähdimme Sonyan ja Satinon johdolla tallin pihan poikki etenemään. Olimme jo etukäteen sopineet, että kävelemme pääasiassa ja otamme maksimissaan muutaman lyhyen ravipätkän. Orit eivät kuulemma olleet hetkeen päässeet maastoon, joten ne seurasivat ympäristöään hyvin valppaina. Sää oli onneksi hyvin aurinkoinen, joten pieni tuuli ei haitannut itseäni yhtään, mutta hieman kadutti ratsuni puolesta etten sille korvahuppua laittanut - ori parka oli korvat luimussa koko matkan, kun korviin tuuli. Ravipätkän otimme eräällä suoralla metsätien pätkällä. Sonya ja Satino ottivat tässä hieman etumatkaa, sillä Sonyan ratsu ampaisi matkaan kuin tykin kuula. Drum malttoi mielensä hieman paremmin ja saimme erittäin nätin ravipätkän sen kanssa. Loppumatkan Drum malttoikin kävellä pitkin ohjin, mutta Satinolla vauhti vain tuntui kasvavan mitä lähemmäksi tallin pihaa päästiin. Sekin onneksi rauhoittui viimein, kun se pääsi karsinaan päiväheiniään syömään.

10/03/2018 - estevalmennus: Casper (271 sanaa)
Seuraava hevonen - ei yhtään edellistään pienempi - talutettiin maneesiin ja tervehdin ratsukkoa ystävällisesti. Harjoittelisimme tänään pidätä-päästä lähestymisiä esteille, sillä se oli hyödyllinen taito niin estehevoselle kuin -ratsastajallekin. Autoin ratsastajan selkään ja ohjeistin tätä kävelemään aluksi pitkin ohjin ja aloittaisimme verryttelyn siitä. Ratsukon kävellessä kokosin ympyrälle kavaletteja ja uralle puomeja, jotka saisivat toimia osana verryttelyä. Ratsukon kerätessä ohjia totesin, että aloitamme ravipuomeilla ja volteilla. Ori totteli ratsastajansa apuja ja liiteli puomien yli kierros toisensa jälkeen. "Hyvä, hyvältä näyttää. Yritä hieman aktivoida sen takajalkoja" totesin kun katsoin ratsukon menoa. Hetken vielä ravattuaan päätin ottaa kavaletit tehtävään mukaan. "Sama tehtävä jatkuu, mutta nosta tuolla sivulla laukka ja mene kavaletit ympyrällä. Välit pitäisi olla hevoselle sopivat" ohjeistin. Ratsukko lähti suorittamaan tehtävää. Ensimmäisen kerran hevonen meinasi ajautua ympyrältä poies, mutta ratsastaja sai sen juuri ja juuri pysymään ympyrällä. "Katso, että sulla pysyy toi ulkojalka paikallaan, ettei se lähde valumaan" sanoin. Toinen kerta jo luonnistui. Kokosin uralle yhden pystyn ja lävistäjälle toisen. Nostin puomit aluksi metrin korkeuteen. "Kun lähdet lähestymään estettä, pidä se lyhyessä laukassa, mutta kun pääset noin kahden-kolmen askeleen päähän niin anna sen mennä esteelle pidemmällä laukalla. Voit vähän käyttää jalkaakin, jos se jää pohkeen taakse" selitin. Ratsastaja nosti orille laukan ja piti sitä lyhyemmässä laukassa lähestyen estettä määrätietoisesti. Kuitenkin kun ori tuli päästää pidemmäksi niin yllättäen se kieltäytyi pään viskomisen kera. "Älä pidä ja kannusta samaan aikaan, pidä huoli, että erotat avut toisistaan tai se tuntuu hevosesta ristiriitaiselta" sanoin ja kehotin aloittamaan tehtävän alusta. Ori hyppäsi hyvin muutaman kerran ja nostimme esteitä. Nostimme radan maksimissaan 145cm korkeudelle. Ratsukko suoriutui jo paljon paremmin ja ongelmia ei radalla enää ilmennyt. Päästin ratsukon loppuverryttelemään kehujen kera.

27/03/2018 - päiväkirjamerkintä: sonya (208 sanaa)
"Pidä kiirettä", Katrinin ääni kaikui pihamaalla.Nainen istui tyytyväisenä Pullan selässä, hevosen katsellessa jo malttamattomana maastoja kohti. "Tullaan, tullaan", tuhahdin ja talutin kimon orin ruunikon vierelle. Porterilla oli ollut kevyempi viikko, joten mieltä virkistävä maasto oli ehkä enemmänkin tarkoitettu Pullalle. Kimo ori sen sijaan oli kerännyt intoa sen verran, ettei meininki olisi ainakaan turhan rauhallista. Lähdimme peräkanaa tallin pihasta kohti metsää, Pulla edellä, Porter perässä. Katrin höpötti tasaisen tahtiin kuulumisia minun keskittyessä lähinnä Porterin ohjaamiseen. Ori tuntui olevan kuin spagetti ja kiemurteli suuntaan jos toiseenkin kuin kouluradalla konsanaan. Pulla sen sijaan kulki rauhalliseen tapaansa eteenpäin aiheuttamatta sen suurempaa vaivaa sen selässä istuvalle naiselle.

"Tää saa ihan varmasti ykköspalkinnon laatuarvosteluissa", Katrin hehkutti ruunikkoa hevosta. Pulla tuntui olevan yksi naisen suosikeista, eikä suotta, olihan kyseessä hieno hevonen. Myös Porterilla oli oivat mahdollisuudet palkintoihin, ja minulla olikin kova luotto Porterin menestykseen jalostusorina. Otimme hieman laukkaa maaston muuttuessa tasaiseksi. Hevoset tuntuivat innostuvan laukkapätkästä oikein tosissaan, eivätkä olisi millään malttaneet hidastaa. Tallin suuntaan kääntyessämme oli kuitenkin pakko siirtää takaisin raviin ja lopulta käyntiin. Taputin Porteria lenkin päätteeksi. Pulla pääsisi huomenna hierontaan, eikä Porterinkaan jäisi täysin huomiotta. Vaikka normaalisti en jäänyt rapsuttelemaan hevosia turhan pitkäksi aikaa, oli kimo ori ansainnut tänään vähän ylimääräistä silittelyä. Porter nautti ylimääräisestä huomiosta ja taisi jopa sulkea hetkeksi silmänsä.