Sinertia v. Helmwald

NIMISinertia v. Helmwald REKISTERINUMEROVH21-044-0143
ROTU, SUKUPUOLIholstein, tamma OMISTAJAsonya, VRL-09386
SYNTYNYT29.09.2021 KASVATTAJAGestüt Helmwald
VÄRI, SÄKÄtummanruunikko, 170cm PAINOTUS, TASOkoulu, GP

täyttänyt 8v. 29.10.2021

historiaa

Sinna syntyi kuulaana syyskuisena aamuna, ja tämä pieni tumma varsa oli harvinaisen pian pirteänä pystyssä. Se vaikutti kaikin puolin uteliaalta kaverilta, jota ei tuntunut jännittävän mikään. Sen isä on upea, mutta tulinen ori, ja saattaa olla, että osa sen luonteesta on periytynyt Sinnallekin. Siitä asti, kun varsa sitten pääsi ensimmäisiä kertoja suuremmalle alueelle jaloittelemaan, oli selvää, että se olisi liikkeiltään todellinen kouluratsu.

luonnekuvaus

Luonteeltaan tamma on äärimmäisen utelias ja valpas. Se on aina menossa uusia asioita kohti korvat tötteröllä, mutta lopulta liian jännittävät asiat saavat sen tekemään täyskäännöksen ja pakenemaan paikalta. Sinna tuntuu reagoivan kaikkeen isosti, vaikka kyseessä olisi tuttukin asia. Sillä ei kuitenkaan ole mitään pahoja tapoja, eikä se pyri aiheuttamaan vaaraa ihmisille tai hevostovereilleen. Sinna tarhaakin mieluiten kavereiden kanssa, eikä se viihdy kauaa yksinään.

nna on melkoinen tuuliviiri lastata. Joskus se kävelee sisään hevosautoon ensi yrittämällä, mutta joskus sitä ei huvittaisi mennä kyytiin lainkaan. Kilpailuihin lähdettäessä onkin hyvä varata vähän ylimääräistä aikaa, sillä Sinnan mielenlaatua on joskus vaikea arvata ennalta. Hoitaessa tamma on kuitenkin ihan kiltti ja mukava, kunhan sen muistaa sitoa kiinni. Niin se ei ainakaan pääse karkaamaan paikalta keksiessään jotain jännittävämpää tekemistä. Sinna inhoaa klippaamista, eikä sitä huvittaisi seistä paikallaan silloin lainkaan. Tarjoilemalla sille samaan aikaan heinää on tamma mahdollista saada pysymään paikallaan – ainakin hetken aikaa.

Tammalla on upeat, lennokkaat askellajit, joissa istuminen vaatii ratsastajalta hyvää keskivartalon hallintaa. Se on reaktiivinen ja reipas, ja kuumuukin silloin tällöin herkästi. Sinnan keskittymiskyky ei kuitenkaan ole maailman paras, vaan se saattaa harhautua tutkimaan jotain, ja unohtaa ratsastajan avut kokonaan. Parhaiten sen saa kuulolle, kun antaa sille paljon vaihtelevaa tekemistä. Silloin se näyttää parhaat puolensa, ja on oikein laadukas kouluratsu. Maastoilusta Sinna pitää, mutta ratsastajan on syytä olla varuillaan, sillä silloin mennään ja kovaa.

sukutaulu

i. Sinnocence PB
holst, rt, 169cm
KRJ-II

ii. Cut-Throat MHW
holst, rn, 168cm
KRJ-II
iii. Dirty White Boy
KRJ-II, YLA3
iie. Helter-Skelter

ie. Luciette SIN
holst, 166cm
KRJ-I


iei. Feuerstein GEM
KRJ-IV
iee. Minonette


e. Bittersweet At
holst, trn, 171cm
KRJ-I, YLA3

ei. Baltazar O'Polo
holst, rn, 170cm

eii. Brighgaze
KRJ-I, KTK-II
eie. New Hampshire

ee. Devlish Bonedust
holst, tprn, 172cm
KRJ-II


eei. Seeley Booth
YLA2
eee. Temperance
KRJ-I, YLA2

jälkeläiset

ei meriittejä
ori Helmwald Pretzel
i. Psychopath, s. 20.07.2022, om. Tuulia T. VRL-00084

kilpailut - porrastettu

Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10
Pisteitä KRJ yhteensä 6668.85
Tahti ja irtonaisuus: 3316.64 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 3352.21 p.

KRJ - 42 sijoitusta

23.01.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 07/53
24.01.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 02/53
04.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 07/53
06.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 02/53
06.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 07/53
11.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 01/53
11.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 07/53
13.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 06/53
18.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 05/53
19.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 04/53
14.02.2022 - KRJ - Holmberg - GP - 01/50
15.02.2022 - KRJ - Holmberg - GP - 04/50
02.02.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/30
05.02.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/30
07.02.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/30
18.02.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/30
19.02.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/30
15.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 02/65
18.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 02/65
21.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 02/65
24.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 05/65
25.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 07/65
27.02.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 06/65
06.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 08/65
24.02.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 01/40
28.02.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 01/40
02.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 04/40
03.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 02/40
06.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 06/40
13.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 03/40
15.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 03/40
17.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 01/40
19.03.2022 - KRJ - Lamoca - GP - 03/40
11.03.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/18
12.03.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/18
17.03.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/18
29.03.2022 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/18
10.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 03/32
11.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 04/32
12.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 01/32
14.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 04/32
17.03.2022 - KRJ - Lobrede - GP - 03/32

KRJ-Cup -sijoitukset

31.01.2022 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - Int II - 05/101
30.04.2022 - KRJ-Cup - Stall Sjöholma - PSG - 02/59
30.06.2022 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - Int II - 06/60
31.05.2022 - KRJ-Cup - Kaihovaara - GP - 04/72
30.09.2022 - KRJ-Cup - Villa Backa - Int I - 04/71

valmennukset & päiväkirja

00/00/0000 - päiväkirjamerkintä: sonya (000 sanaa)