Königsberg

NIMIKönigsberg REKISTERINUMEROVH23-011-0102
ROTU, SUKUPUOLIhannover, ori OMISTAJAsonya, VRL-09386
SYNTYNYT28.03.2017 MAAHANTUOJAGestüt Ahlershof
VÄRI, SÄKÄmustanruunikko, 170cm PAINOTUS, TASOkoulu, GP

täyttänyt 8v. 28.09.2017

luonnekuvaus

Könni on rauhallinen hevonen, joka ei hötkyile turhasta. Sillä ei ole yleensä kiire mihinkään, vaan se mieluummin ottaa oman aikansa, ennen kuin toimii. Se ei ole ensimmäisenä vastassa tarhan portilla, ellei se tiedä ruokaa olevan tarjolla. Ori on nimittäin erittäin perso herkuille, eikä voi vastustaa porkkanaa tai omenaa. Sen saakin tekemään lähes mitä tahansa herkkujen perässä, vaikkakaan vauhtia sen tekemiseen ei helposti saa. Könni on mukava hevonen kisareissuilla, sillä se lastautuu hyvin ja matkustaa yleensä rauhallisesti. Könni saattaa hieman höristä tammoille, mutta pysyy yleensä hyvin taluttajan hyppysissä eikä yritä lähteä omille teilleen.

Hoitaessa Könni seisoo yleensä vain kiltisti paikallaan. Sille saa suorittaa mitä tahansa hoitotoimenpiteitä klippauksesta eläinlääkärin tarkastukseen, eikä ori tunnu lotkauttavan korvaansakaan. Harjaus ja rapsuttelutuokiot ovat sille myös mieleisiä, mutta ori kutiaa herkästi ja pitää enemmän kovemmalla harjalla harjauksesta, kuin pehmeällä silittelystä.

Ratsastaessa Könni kaipaa hieman pidemmät verryttelyt saadakseen moottorinsa käyntiin. Sillä on loistavat liikkeet ja hyvä kokoamiskyky, kunhan ratsastaja saa houkuteltua sen käyttämään niitä. Joskus riittävästi siirtymisiä tehdessä ori saattaa olla jopa hieman energisen tuntuinen. Vaikka ori onkin rauhallinen, saa se kilpailuareenan loisteessa jostain boostia ja laittaa silloin parastaan. Kilparadalla rauhallinen ori muuttuu tarmokkaaksi ja herkäksi, eikä sitä silloin tarvitse herkistellä pohkeelle. Esteistä Könni ei tunnu tietävän tuon taivaallista, vaan mieluummin rymistelisi puomien lävitse. Maastoon ori lähtee kuitenkin mielellään ja onkin erinomainen ja turvallinen maastoratsu, sillä Könni ei tunnu pelkäävän mitään.

kuvagalleria

© Fee Fotografie

sukutaulu

i. Königsdream
hann, mrn, 172cm

ii. Köngisson
hann, trn, 169cm

iii.
iie.

ie. Pelmetta
hann, m, 169cm


iei.
iee.

e. Franka
hann, rn, 168cm

ei. Frankfürstin
hann, trn, 172cm

eii.
eie.

ee. Lavinka
hann, mkm, 166cm


eei.
eee.

jälkeläiset

s. 18.11.2023hann-o. Königappel Lee e. Applemania rek. VH23-011-0430
s. 02.08.2023hann-t. Karamina v. Helmwald e. Valentina von Elke rek. VH23-011-0210

kilpailut - porrastettu

Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10
Pisteitä KRJ yhteensä 6605.66
Tahti ja irtonaisuus: 3234.1 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 3371.56 p.

KRJ - 42 sijoitusta

01.08.2023 - KRJ - Moonhigh Warmbloods - GP - 01/40
08.08.2023 - KRJ - Moonhigh Warmbloods - GP - 04/40
02.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/47
07.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/47
11.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/47
12.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/47
14.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/47
20.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/47
26.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/47
28.09.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/47
08.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/59
09.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/59
20.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 07/59
21.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/59
26.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/59
21.09.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 01/30
23.09.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 05/30
02.10.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 04/24
28.10.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 04/39
28.10.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 04/39
30.10.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 01/39
30.10.2023 - KRJ - Illyria Sporthorses - GP - 05/39
20.10.2023 - KRJ - Lobrede - GP - 01/48
22.10.2023 - KRJ - Lobrede - GP - 06/48
03.11.2023 - KRJ - Lobrede - GP - 01/48
15.11.2023 - KRJ - Lobrede - GP - 01/48
18.11.2023 - KRJ - Lobrede - GP - 02/48
15.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/43
17.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/43
20.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/43
30.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/43
30.10.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/43
09.12.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40
16.12.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40
19.12.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/40
27.12.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40
28.12.2023 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 01/40
02.11.2023 - KRJ - Kisakeskus Bailador - GP - 02/35
05.12.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 06/65
08.12.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 01/65
09.12.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 02/65
10.12.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 04/65

KRJ-Cup -sijoitukset

30.06.2023 - KRJ-Cup - Gestüt Helmwald - Int II - 09/106
31.07.2023 - KRJ-Cup - Harmony Sporthorses - Int II - 06/78
30.08.2023 - KRJ-Cup - Runoratsut - GP - 06/113

valmennukset & päiväkirja

26/07/2023 - kouluvalmennus: sonya (306 sanaa)
Sateinen ilma oli jatkunut jo pari päivää ja ajanut kaikki maneesiin. Olin ratsastanut jo kaksi hevosta tänään, ja nyt oli hannoverori Könnin vuoro. Nostin satulan ruunikon harjattuun selkään. Könni nuokkui hoitopaikalla ja vaikutti siltä, ettei sitä olisi lainkaan kiinnostanut lähteä treenaamaan. Kouluvalmentaja Andrea Gustafsson oli kuitenkin tulossa pian paikalle valmentamaan meitä, joten orilla ei valitettavasti ollut vaihtoehtoja. Könni oli suorittanut kiitettävästi viime aikoina, mutta meillä oli ollut pientä ongelmaa ykkösvaihtojen suoruuden kanssa. Sitä ongelmaa olisi tarkoitus hioa tänään Andrean kanssa valmennuksessa. Toivottavasti hommaan saataisiin parannusta ja kouluratojen prosentit saataisiin nousuun. Kiristin satulavyön ja pujotin suitset sen korvien taakse. Sitten oli aika lähteä maneesille.

Talutin Könniä ensin pari kierrosta maneesissa ennen kuin hyppäsin sen satulaan. Könni käveli rauhallisesti eteenpäin ensin pitkin ohjin, ennen kuin keräsin ohjat käsiin ja aloin verryttelemään sitä. Teimme alkuun siirtymisiä ja kaarevia uria kaikissa askellajeissa. Sitten valmentajamme saapuikin paikalle ja pääsimme aloittamaan itse työskentelyn. Lähdimme liikkeelle passagella ja ympyräkahdeksikolla, vaihdellen taivutusta suunnan mukaisesti. Könni tuntui mukavan energiseltä ja kuuliaiselta. Se tuli helposti pohkeen eteen ja tuntui kevyeltä edestä. Sillä oli ollut joskus tapana nojata hieman tuntumaan, mutta nykyään se kantoi itsensä ryhdikkäänä. Lähdimme sitten työskentelemään laukassa, tehden ensin yksittäisiä vaihtoja diagonaalilla ja sen jälkeen pituushalkaisijalla. Tarkoituksena oli tulla mahdollisimman suorana.

Kun yksittäiset vaihdot alkoivat sujua, tehtiin vaihtoja joka toisella ja lopulta joka askeleella. Alkuun Könnin tuntui olevan vaikea löytää suoraa linjaa ja vaihdot tuntuivat hieman horjuvilta, mutta Andrean oppien mukaisesti pyrin tukemaan oria ja lopulta tehtävä saatiin suoritettua vaatimusten mukaisesti. Taputin oria ja annoin sen ravata pidemmässä muodossa, venyttäen kaulaansa. Valmennus oli ollut onnistunut, ja tästä oli hyvä suunnata kohti kilparatoja. Toki harjoittelua pitäisi jatkaa vielä kotona, mutta eiköhän pian saataisi vaihtosarjoistakin parempia prosentteja. Olin erittäin tyytyväinen Könnin suoritukseen, ja se saisi ratsastuksen jälkeen palauttavan juoman ja monta porkkanaa palkinnoksi. Sen jälkeen se pääsisi tietysti viettämään loppupäivän tarhassa, sillä oria ei pieni sade haitannut.