NIMI | Firefly v. Helmwald | REKISTERINUMERO | VH18-011-0211 |
ROTU, SUKUPUOLI | hannover, tamma | OMISTAJA | sonya, VRL-09386 |
SYNTYNYT | 04.09.2018 | KASVATTAJA | Gestüt Helmwald |
VÄRI, SÄKÄ | ruunikko, 169cm | PAINOTUS, TASO | koulu, GP |
Fira on osaava ja mukava hevonen, jonka kilttiä ja ystävällistä perusluonnetta varjostaa läheisriippuvuus. Tamma ei viihdy yksin, ei tallissa eikä tarhassa, ja vaatiikin jatkuvasti toisten hevosten seuraa. Tarhaaminen ei ole kuitenkaan tämän hevosen kanssa ongelma, sillä se tulee lähes poikkeuksetta toimeen kaikkien kanssa. Tarvasta haettaessa tamma antaa yleensä kiinni helposti, etenkin jos tarhassa on enemmän hevosia. Yksinäinen Fira laitumella on kuitenkin hyvin harvinainen näky, sillä tamma tuppaa tulemaan vaikka aidoista läpi jäätyään yksin tarhaan.
Hoitaessa Fira on kiltti ja rauhallinen. Se seisoo pääosin paikallaan harjauksen ja varustuksen ajan, eikä hosu tai tee mitään ylimääräistä. Varustus on helppoa, ja tamma harvemmin edes pullistelee. Jos on kuitenkin käynyt niin hassusti, että Firaa varustetaan tallissa yksin, ei edes karsinaan kiinni sitominen auta. Fira pyörii karsinassa kuin väkkärä, hirnuen tovereilleen. Tällöin varustusta saattaa helpottaa hieman käytävälle sitominen, vaikka sekään ei tee hoitamisesta läheskään helppoa.
Ratsastaessa tamma on ikuinen ikiliikkuja. Tältä neidiltä ei virta lopu, ei sitten millään. Tamma on herkkä niin ohjas- kuin pohjeavuillekin, eikä sitä tarvitse kahta kertaa kehottaa liikkeelle. Vaikka hätäisestä liikkumisesta saattaisi kuvitella tamman olevan kärsimätön, keskittyy se kuitenkin kouluratsastukseen yllättävän hyvin. Kokenut ratsastaja selässään Fira näyttää parhaat puolensa ja kulkee oikein kauniisti ja näyttävästi. Se usein kuumuu ja saattaa tuntua siltä, kuin tamma olisi lähtemässä käsistä, mutta Fira pysyy kuitenkin hyvin käsissä.
Maastossa mennäänkin sitten lujaa, eikä jarruista ole tietoakaan. Tämän vuoksi metsäreissuille kannattaakin lähteä porukassa ja mielellään pelkästään kävelemään, ellei halua ehdottomasti kokea vauhdikasta ja päätöntä menoa. Kilpailuissa Fira käyttäytyy yleensä hyvin, vaikka saattaakin olla hieman varuillaan uudessa paikassa. Se tottuu kuitenkin hälinään nopeasti ja keskittyy ratasuoritukseen. Esteiden hyppäämistä Firan kanssa ei kannata edes yrittää, se on täysi katastrofi puomien parissa.
i. Fuchsanfall hann, trt, 172cm VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I |
ii. Fuchmont hann, tprt, 175cm | iii. Frumond |
iie. Mognild | ||
ie. Anderngfalls hann, trn, 169cm | iei. Ararindo | |
iee. Graufalke | ||
e. Sechzigste Lüge hann, rt, 168cm KRJ-I |
ei. Schabernack hann, rt, 169cm | eii. Mack IV |
eie. Narie von Bienstut | ||
ee. Lügenhaft hann, prn, 168cm | eei. Bienenfalke | |
eee. Helleuchtend Maus |
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II, HANN-III ori Alderfly v. Helmwald i. Armani v. Helmwald, s. 02.03.2019, om. Burlyhill Dressage, VRL-08368 |
KRJ-I, YLA2, HANN-I tamma Rosemary v. Helmwald i. Renard Wolf, s. 10.05.2019, om. Gestüt Helmwald |
||
ei meriittejä ori Malbec v. Helmwald i. Heidseck Mallory, s. 01.05.2021, om. Stall Valderhaug VRL-08942 |
|||
Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10 Pisteitä KRJ yhteensä 6700.33 |
Tahti ja irtonaisuus: 3630.06 p. Kuuliaisuus ja luonne: 3070.27 p. |
05.10.2018 - KRJ - Beaumont - GP - 03/30 08.10.2018 - KRJ - Beaumont - GP - 01/30 07.10.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/40 07.10.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 10.10.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 27.09.2018 - KRJ - Sardonic Sporthorses - GP - 04/34 30.09.2018 - KRJ - Sardonic Sporthorses - GP - 05/34 01.10.2018 - KRJ - Brunnby - GP - 05/39 03.10.2018 - KRJ - Brunnby - GP - 01/39 22.10.2018 - KRJ - Beaumont - GP - 03/30 24.10.2018 - KRJ - Beaumont - GP - 02/30 28.10.2018 - KRJ - Beaumont - GP - 03/30 12.10.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 01/30 13.10.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 04/30 |
15.10.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 04/30 18.10.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 01/30 01.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 01/30 01.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 05/30 02.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 02/30 10.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 02/30 17.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 02/30 17.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 02/30 18.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 01/30 19.11.2018 - KRJ - Roscoff - GP - 03/30 22.10.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 05/30 23.10.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/30 29.10.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/30 30.10.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/30 |
01.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 02.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 03.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 03.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 06.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 10.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 06/40 04.11.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 02/30 07.11.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/30 13.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 17.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 03/40 18.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 04/40 18.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 22.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 02/40 23.11.2018 - KRJ - Gestüt Helmwald - GP - 05/40 |
30.09.2018 - KRJ-Cup - Harmaatuulen Oriasema - Int II - 04/143
29.07.2019 - KRJ-Cup - Kuuralehdon hevostila - PSG - 02/77
31.08.2019 - KRJ-Cup - Kultahuisku - PSG - 03/72
31.10.2019 - KRJ-Cup - Kultahuisku - PSG - 04/69
30.11.2019 - KRJ-Cup - Kaihovaara - Int I - 07/87
31.03.2021 - KRJ-Cup - Haltiasalo - VaA - 01/53
15.01.23 - VSN - Valmarya: RRCH (pt. Nintsu)
29/06/2019 - kouluvalmennus: Jannica (213 sanaa)
Ikiliikkuja Firan koulutunti alkoi sonyan kanssa perinteisellä huolellisella ratsastuksella keskittyen pääasiassa alkutunnin ajan perustehtäviin, ympyröihin, voltteihin kulmiin sekä pieniin peruutuksiin ja siirtymisiin raville. Tämän jälkeen sait ottaa ravia enemmänkin jatkaen volttien tekemistä kulmiin. Kun Firasta oli ylimääräiset vauhdit saatu pois ratsastajankin rentoutumisen myötä pääsitte tekemään muutamia laukannostoja niin että ratsastit käynnissä voltin kulmaan, jonka jälkeen tuli pieni pätkä avotaivutusta ja sitten suoristuksen jälkeen laukannosto, josta siirtyminen raville seuraavaan kulmaan mennessä. Tehtävä sujui kivasti, vaikka Fira innostuikin laukannostoista melkoisesti. Ennen välikäyntejä tehtiin vielä muutamia siirtymisiä ravista laukkaan ja toisinpäin sekä parit laukannostot toiseen suuntaan käynnistä, pysähdyksestä ja peruutuksesta. Välikäyntien jälkeen jatkettiin peruutuksilla sekä kolmikaarisella niin että etenitte käynnissä alkuun tehden huolelliset ja samankokoiset kaaret, joiden keskelle tuli peruutus kaksi askelta ja eteen. Yhden kierroksen jälkeen jatkettiin samalla teemalla, mutta peruutuksen sijaan ratsastettiinkin voltit molempiin suuntiin kaaren keskeltä. Tämäkin tehtävä vaikutti teille niin helpolta, että sait ottaa viimeisen harjoituskerran vielä laukassa, jossa olikin jo sitten haastetta kerrakseen saada Fira taipumaan voltin jälkeen suoristuksen kautta jo toiseen volttiin ennen kuin kaari loppui, vieläpä piti pyrkiä jatkamaan kaarelle kolmikaarista päättämään. Tämän tehtävän parissa meni lopputunti nopeasti tahkoten ja pääsitte ihan mukavaan alkuun jo tehtävän suhteen tänään. Loppuverryttelyssä otettiin huomioon se, että tänään oli tehty paljon kääntäviä tehtäviä, joten loppuravit saitkin pääasiassa kevennellä ympyröitä tehden vähän rennommalla tuntumalla.
06/11/2019 - kouluvalmennus: Jannica (227 sanaa)
Aamuinen vesisade ei estänyt valmennus suunnitelmiamme ja niinpä heti kellon lyödessä kymmenen olimme Helmwaldin huippeissa tiloissa aloittelemassa itsenäisellä verryttelyllä Sonyan ja Firan tuntia. Kesäkuusta tuntui kuluneen ikuisuus, joten aloittelimme kevyessä ravissa tehden voltteja kulmiin. Sitten saitte siirtyä tekemään loivaa kiemuraa, josta tehtiin muutamia temponlisäyksiä, niin että Fira sai purkaa heti alussa pahimpia energioitaan liikkeessä. Tämän jälkeen tamma keskittyikin huomattavasti paremmin tehtäviin, eikä sinulla mennyt niin paljoa omaakaan huomiota neidin pidättelemiseen, joka näkyi tehtävien tarkkuudessa ja apujen täsmällisyytenä, hyvä! Sait jatkaa reippaassa ravissa kolmikaariselta kiemurauralta nelikaariselle, jossa Fira joutui hieman enemmän vielä taipumaan. Se oli alkuharjoitusta kohta siirryttävälle väistötehtävälle ja avotaivutusten kautta siirryttiinkin tekemään vastataivutusta keskiympyrälle, jossa välillä toki vaihdoimme suuntaa, ettei homma käynyt liian yksitoikkoiseksi. Pienten välikäyntien jälkeen kertailtiin loivaa kiemuraa laukassa, jossa yllättäen Fira vaihtoi laukan itsenäisesti. Sait kuitenkin hyvin nopeasti pienin avuin sen takaisin vastalaukalle ja tulitte tehtävän uudelleen onnistuen tällä kertaa lähes täydellisyyttä hipoen. Lopussa hieman hiottiin laukannostoja, joissa oli parantamisen varaa ollut kuulemma. Muutaman kerran Fira meinasikin innostua laukannostoissa hieman liikaa, mutta ahkeralla pidättämisellä ja tiiviillä istunnalla pystyit kontrolloimaan sitä ja saamaan energian käytettyä hyödyksi harjoituksessa. Lopputuloksena viimeisissä nostoissa tamma olikin hyvin kuulolla, teki tasapainoiset nostot, mutta oli silti kuitenkin eteenpyrkivä ja reagoi raville takaisin vieviin apuihin pehmeämmin kuin alkuun. Lopputunnista otettiin vielä hieman ravityöskentelyä rennommalla ohjastuntumalla, missä jouduin hieman jo muistuttelemaan ratsastajaa työnteosta loppuun asti. Muutaman kierroksen jälkeen saitte siirtyä kävelemään loppukäyntejä.