Chelmsford Damien KRJ-I

Kuollut 02.10.2022 22-vuotiaana.

NIMIChelmsford Damien REKISTERINUMEROVH18-021-0053
ROTU, SUKUPUOLItrakehner, ori OMISTAJAsonya, VRL-09386
SYNTYNYT11.01.2018 KASVATTAJAChelmsford
VÄRI, SÄKÄruunikko, 166cm PAINOTUS, TASOkoulu, GP

täyttänyt 8v. 12.03.2018

Elokuun 2021 laatuarvostelu: KRJ-I
(6 + 46 + 17,25 + 20 + 15 = 104,25p.)

luonnekuvaus

Damien on yleisesi melko kiltti ja rauhallinen tapaus. Se ei esitä turhia tanssiliikkeitä tammoille, eikä se muutenkaan stressaa juuri mistään. Damien on hoitaessa todella kiltti ja seisoo rauhallisesti paikoillaan. Ori kuitenkin aristelee päätään ja erityisesti korviaan, eikä mielellään antaisi koskea niihin. Suitsien varovaiseen laittoon saattaakin usein kulua aikaa, mutta rauhallisuus palkitaan. Satulan kanssa ei ole ongelmia eikä Damien luimistele tai pullistele vyötä kiristäessä. Damien ei kuitenkaan mieluusti menisi pesukarsinaan, sillä vesi tuntuu olevan sille jostain syystä inhottava asia. Peseminen sujuukin helpoiten herkuilla lahjoen.

Taluttaessa Damien on helppo kaveri, kunhan vastaan ei tule mitään liian pelottavaa, kuten esimerkiksi traktoreita. Maastossa ori on rauhallinen, mutta kaverihevonen saattaa olla syytä ottaa mukaan - varmuuden varalta. Damien tulee toimeen yllättävän hyvin niin hevosten kuin ihmistenkin kanssa ja se tuntuu nauttivan seurasta kuin seurasta. Rapsutukset kelpaavat aina! Kilpailuissa Damien on välillä sählä, mutta kunhan on saanut ensin hetken totutella uuteen tilanteeseen, se suoriutuu yleensä hyvin.

Ratsastaessa Damien on parhaimmasta päästä. Sillä on pehmeät ja miellyttävät askellajit ja se kuuntelee pieniäkin apuja herkästi. Ori toimii kaikenlaisilla ratsastajilla, eikä yleensä protestoi missään tilanteissa. Esteitä Damien ei oikein tajua. Sillä ei tunnu olevan minkäänlaista vaistoa lähestymisille ja hyppyjen laatu on hyvin vaihtelevaa. Sen sijaan kouluratsastus onnistuu orilta paremmin, siihen se on kuin luotu. Damien saattaa alkuun olla vähän liiankin rauhallinen eikä reipasta menoa tunnu löytyvän, mutta hitaan dieselmoottorin käynnistyttyä alkaa liikettäkin näkymään.

Kouluradalla Damienilta löytyy kokoamiskykyä ja motivaatiota hioa harjoituksia hyvinkin pitkään, jotta ne sujuisivat täydellisesti. Kun orin saa vielä heräteltyä reippaaksi, alkaa lisätytkin askellajit sujua. Damienin meno näyttää kotimaneesissa lähes poikkeuksetta paremmalta kuin kilpailuareenalla, mutta kyllä ruusukkeen arvoisia suorituksia saadaan aikaan myös tositilanteessa.

sukutaulu

i. Chelmsford B. Barnes
trak, trn, 165cm
KTK-II

ii. Denholm Arien
trak, m, 168cm
iii. Penham Dario
iie. Denholm Agatha

ie. Bonheur
trak, m, 166cm
KRJ-I


iei. Athos de Pileux
iee. Blind Sahara

e. Chelmsford Daisie
trak, rn, 164cm
KTK-III, KV-III

ei. Cromwell
trak, rn, 169cm
eii. Dampfross
eie. Adylen W

ee. De Cloet
trak, trn, 165cm

eei. Siván
eee. Dandy

jälkeläiset

ei meriittejä
ori Napoleon v. Helmwald
e. Napue v. Helmwald, s. 23.04.2018, om. birdie VRL-14733
KRJ-I, YLA3
tamma Nadiya v. Helmwald
e. Napue v. Helmwald, s. 04.04.2021, om. Gestüt Helmwald
Ch, KTK-II
tamma Scaretale des Îles
e. Escorant Saga, s. 15.02.2019, om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

kilpailut - porrastettu

Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10
Pisteitä KRJ yhteensä 7218.92
Tahti ja irtonaisuus: 3804.09 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 3414.83 p.

KRJ - 53 sijoitusta

14.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 03/30
17.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 03/30
18.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 01/30
19.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 02/30
20.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 03/30
23.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - GP - 05/30
12.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 02/30
12.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 05/30
13.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 05/30
13.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 01/30
20.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 05/30
26.03.2018 - KRJ - Armont Stud - GP - 04/30
04.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 04/40
07.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 06/40
09.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 05/40
13.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/40
15.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 04/40
17.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 05/40
18.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/40
11.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 03/29
13.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 01/29
14.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 03/29
18.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 05/29
17.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/19
21.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/19
23.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/19
28.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/19
29.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/19
25.03.2018 - KRJ - KK Savioja - GP - 02/20
30.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/19
20.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 04/30
14.04.2018 - KRJ - Ratsutalli Lilja - GP - 02/30
16.04.2018 - KRJ - Ratsutalli Lilja - GP - 01/30
18.04.2018 - KRJ - Ratsutalli Lilja - GP - 01/30
06.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 04/30
09.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 04/30
12.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 03/30
14.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 05/30
01.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 04/21
02.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/21
05.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
06.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
11.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
12.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/21
14.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
21.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/21
24.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
27.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 04/21
30.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/21
02.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 03/24
04.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/24
05.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 04/22
07.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 04/22

KRJ-Cup -sijoitukset

31.03.2018 - KRJ-Cup - Hukkapuro - VaA - 07/108
31.05.2018 - KRJ-Cup - Oldfinion Dressage - Int II - 02/93
31.07.2018 - KRJ-Cup - Runoratsut - Int II - 04/149
30.09.2018 - KRJ-Cup - Harmaatuulen Oriasema - Int I - 08/83
31.08.2019 - KRJ-Cup - Kultahuisku - VaA - 05/66
31.09.2020 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - VaA - 06/61
30.09.2021 - KRJ-Cup - Lindgård - HeB - 05/150

valmennukset & päiväkirja

20/06/2018 - kouluvalmennus: miivi (125 sanaa)
Chelmsford Damien -ori kulki oikein komeasti alkuverryttelyistä asti. Komea ruunikko liikkui suurilla, ilmavilla liikkeillä ja vastasi murto-osasekunnissa ratsastajan esittämiin apuihin. Orin selässä keikkuva sonya kasasi hevostaan pikkuhiljaa yhä korkeampaan kokousasteeseen, ja ratsukko sai tätä avustavana tehtävänä suorittaa laukanvaihtoja sekä askeleen kokoamisia. Damienin ollessa koottuna ideaaliin muotoon ja liikkuessa hyvin sai ratsukko aloittaa päivän tehtävän, äärimmäistä kokoamista ja hyvää keskittymistä vaativat piaffen ja passagen väliset siirtymät. Ne tuottivat monille kokeneillekin GP-tason ratsukoille ongelmia, mutta tälle ratsukolle haastava tehtävä tuntui olevan helppo nakki. Ori oli hyvin avuilla, ja sonya tiesi tasan tarkkaan, mitä hänen tuli tehdä saadakseen tehtävän onnistumaan. Ratsukolla ei olisi voinut mennä paremmin. Kouluratsastustuomarien tapana ei ole kymppejä jaella, mutta tämänpäiväinen suoritus olisi saanut paatuneimmankin tuomarin antamaan ratsukolle täydet kymmenen pistettä.

08/11/2018 - kouluvalmennus: VRL-14365 (302 sanaa)
Helmwald alkoi jo tuntua vähän liiankin tutulta paikalta ajaessani auton parkkiin tallin pihaan. Onneksi urakka oli melkein ohi, mitä nyt pari valmennusta piti vielä pitää. Tämän päivän avaisi Damienin ja erään tallin uudemman kilparatsastajan kanssa pidettävä koulutreeni tallin kadehdittavan upeassa maneesissa. Meillä Belgiassakaan ei niin hienoja puitteita ollut ja ai että kun kadutti.

Astuessani sisälle tuohon törkeän upeaan hallirakennukseen, sain tietää ratsukon lämmitelleen kaikissa askellajeissa jo ennen tuloani. Tuo uutinen oli aina mukavaa kuultavaa, sillä pystyimme siirtymään heti tositoimiin. Suunnitelmissani oli käydä perusasioita läpi tänään, sillä halusin testata Sonyan uusinta ratsastaja hankintaa ja nähdä mitä tuo kuulemani mukaan lahjakas nuori mies hevosen selässä oikeasti osasi. Ja no, toisaalta olin vain laiska, enkä halunnut ohjata ratsukkoa tekemään mitään monimutkaista.

Damien kulki eteenpäin lennokkain askelin lisätyssä ravissa ja keskityin ratsukon yhteistyöhön. Tiesin orin olevan herkkä, mutta kyllä se vastaan näytti laittavan ratsastajan kovakouraiselle kädelle. "Mitä hevosia oot oikein ratsatanu? Löysää vähän, käsi rennoksi. Joo, parempi." Ohjasin ratsukon mennessä ohitseni pitkällä sivulla. "Tee siihen vaikka voltti, ihan kunnon kokoinen, vaikka ympyrä koko päädyn ympäri jos siltä tuntuu." Tokaisin, katsellen ratsastajan apuja ja hevosen reaktioita. "Se on herkkä ori, sun pitää antaa sille avut siihen malliin ettei se visko sua kohta alas sieltä." Uhkailin leikkimielisesti, tietäen Damienin omistavan järkevän pään. Ori oli tutussa paikassa tehden tuttuja tehtäviä, eikä se alkaisi heittämään viisveen rumbaa tuosta noin vain.

Seuraavaksi kiinnitin huomiota teihin ja pakotin ratsastajan viemään orin niin syvälle kulmiin, että melkein seinä tuli vastaan. "En mä tässä vaan hevosta katso, sua kans. Yritä vähän enemmän ja ratsasta sitä hevosta nyt hitto soikoon eteenpäin, nosta siellä seuraavassa kulmassa laukka ja tee ympyrä tässä keskellä mun ympäri." Ohjeistin, pitäen silmäni ratsastajan työskentelyssä hevosen kanssa. Orin laukka oli eteenpäin vievä ja askeleet lennokkaat ja se vastasi ratsastajan apuihin viipymättä ja tietäen mitä haettiin. Lopuksi työskenneltiin vielä käynnissä ennen valmennuksen päättymistä.

18/03/2019 - kouluvalmennus: Sonja VRL-11911 (237 sanaa)
Ensimmäisen valmennuksen loputtua reippaat tallitytöt taluttivat jo ovista sisään uutta ratsua sonyalle. Ruunikko ori vaihtui toiseen, kun Waldimperiumin tilalle otettiin Chelmsford Damien niminen upeus. Annoin itseni hengähtää hetken aikaa hiljaisuudessa ja tarkkailin rauhassa parivaljakon itsenäistä lämmittelyä. Damien vaikutti kaikin tavoin mukavalta oriilta, hieman ehkä ruunamaisen lupsakalta. Sillä ei tuntunut olevan kiire minnekään, se hölkkäili tyytyväisenä menemään.

Päätimme ottaa tämänkin hevosen kanssa käyttöön äskeisen valmennuksen helpon puoleisen harjoituksen, sillä uskoin sen auttavan Damienin heräämisen ja kokoamisen kanssa oikein tehokkaasti. Ensin mennään pitkä sivu avotaivutusta, sitten laukannosto, lyhyen sivun jälkeen halkaisijalle kohti vastakkaista kulmaa, hetki vastalaukassa ja hallitun käyntisiirtymän kautta uuteen taivutukseen. Sonyalla tehtävä oli jo tuoreessa lihasmuistissa, mutta vähän turhankin rento Damien ei saanut kaikkia neljää raajaansa heti ojennukseen. Maneesin tomu roiskui aivan liikaa, kun ruunikko ei vaivautunut liikoja nostelemaan kavioitaan.

”Vaadi ihan kunnolla reipasta, rullaavaa laukkaa. Jos ei muu auta, niin napauta ihan rohkeasti sillä raipalla pari kertaa, jotta takajalatkin tulevat mukaan!” kehotin sonyaa, ja nainen teki työtä käskettyä. Ensimmäisellä kierroksella raippa aiheutti vain hännän heilautuksen, mutta toisella yrittämällä Damien reagoi jo selvästi ja kasvatti askeltensa pituutta. ”Hyvä, nyt kokoa se pituus niin sanotusti sisään ja muuta se korkeudeksi”, selitin.

Tämän myötä orin laukka parani aivan huimasti ja saatoimme rohkeasti lisätä halkaisijalle laukanvaihtoja. Otimme ensin maltillisesti vain viiden askeleen välein, mutta mitä paremmin Damien tuli avuille, sitä tiiviimmin aloimme tehdä vaihtoja. Lopulta sarjavaihdot kulkivat todella tyylikkäästi joka toisella askeleella, joten oli hyvä laittaa valmennus siltä erää pakettiin.