![]() |
![]() |
NIMI | Connivance v. Helmwald | REKISTERINUMERO | VH22-011-0276 |
ROTU, SUKUPUOLI | hannover, ori | OMISTAJA | sonya, VRL-09386 |
SYNTYNYT | 03.11.2022 | KASVATTAJA | Gestüt Helmwald |
VÄRI, SÄKÄ | tummanruunikko, 172cm | PAINOTUS, TASO | koulu, GP |
Connivance on luonteeltaan oikea jekkuilija. Siksi sitä kutsutaankin usein lempinimellä Konna. Sen kanssa riittää vauhtia ja vilskettä, eikä hoitajan keskittymisen sovi hetkeksikään herpaantuvan. Konna saattaa vaikuttaa taluttaessa alkuun rauhalliselta ja mukavalta, kunnes se huomaa jotain kiinnostavaa – kuten vaikka mehukkaan ruohomättään – jonne se sitten pinkaisee minkä jaloistaan pääsee. Siinä saattaa huolimaton taluttaja jäädä seisomaan kuin nalli kalliolle, ilman hevosta.
Konna on kiva ja kiltti hoitaa. Sillä ei ole pahoja tallitapoja, ja se antaa suorittaa kaikki hoitotoimenpiteet ilman irvistyksiä. Ori on kuitenkin mestari avaamaan solmuja, hakoja ja kahvoja, joten se kannattaa sitoa huolellisesti kiinni ja tarkistaa, ettei sen ulottuvilla ole mitään sopimatonta. Kerran jos toisenkin on Konna yllättänyt tallin väen kirmailemalla yhtäkkiä pihalla, vaikka hoitaja oli vakuuttanut sulkeneensa karsinan oven. Tämän hevosen kanssa kahteen kertaan tarkistus on tärkeää. Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat orin mielestä mukavia vieraita, sillä silloin saa usein herkkuja tai heinää eteen. Siksi se pysyykin hienosti paikallaan toimenpiteiden ajan.
Ratsastaessa Konna on pääosin reipas ja mukava. Se on korkealle koulutettu ja sillä onkin upeat lisätyt askellajit ja hyvä kokoamiskyky. Konna ei kuitenkaan anna ratsastajalle mitään ilmaiseksi, vaan vaatii juuri oikeat avut, jotta suostuu suorittamaan liikkeet puhtaasti. Jos avut ovat vähän sinnepäin, saattaa Konna tarjota jotain ihan muuta liikettä, kun mitä ratsastaja alun perin pyysi. Kunhan yhteistyö lähtee pelittämään, on Konna kuitenkin hieno kouluratsu, jonka pehmeissä liikkeissä istuu mielellään. Maastossa Konna keksii mielellään kaikenlaista, josta se voi ”säikähtää”. Sen mielitemppuja on hypätä ojaan, ojan yli tai kiikuttaa ratsastaja lampeen. Kannattaa siis pitää varansa, jos tämän kaverin kanssa mielii metsäretkelle.
![]() |
![]() |
![]() |
i. Conrad v. Helmwald hann, rn, 170cm KRJ-I, YLA2 |
ii. Carlisle v. Helmwald hann, trn, 169cm KRJ-I, HANN-II, YLA3 |
iii. Chambord Lux KRJ-I, HANN-II |
iie. Rosenfeld Lana KRJ-I, HANN-II, YLA3 | ||
ie. Burlyhill Maleficent hann, rn, 169cm KRJ-I, YLA2, HANN-II | iei. Maverick KRJ-II | |
iee. Luanda VIR MVA Ch, KTK-II | ||
e. Rosemary v. Helmwald hann, rn, 170cm KRJ-I, YLA2 |
ei. Renard Wolf hann, rt, 170cm KTK-II, KRJ-II, YLA2 |
eii. Rendezvous KRJ-I |
eie. Pramia KRJ-I | ||
ee. Firefly v. Helmwald hann, rn, 169cm KRJ-I, HANN-II, YLA3 | eei. Fuchsanfall VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I | |
eee. Sechzigste Lüge KRJ-I |
Hevonen on KRJ tasolla 10 / 10 Pisteitä KRJ yhteensä 6697.63 |
Tahti ja irtonaisuus: 3384.8 p. Kuuliaisuus ja luonne: 3312.83 p. |
22.01.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 05/43 24.01.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 04/43 24.01.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 01/46 25.01.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 04/43 01.02.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 02/43 01.02.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 05/46 06.02.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 06/43 11.02.2023 - KRJ - Nessinjärven kk - GP - 03/46 09.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 03/52 11.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 04/52 14.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 06/52 17.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 03/52 17.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 03/52 18.05.2023 - KRJ - Couture Sporthorses - GP - 06/52 |
00/00/0000 - päiväkirjamerkintä: sonya (000 sanaa)