Imperia Egal

NIMIImperia Egal REKISTERINUMEROVH16-044-0123
ROTU, SUKUPUOLIholstein, tamma OMISTAJAsonya, VRL-09386
SYNTYNYT20.01.2016 KASVATTAJARhaegal Stud
VÄRI, SÄKÄruunikko, 166cm PAINOTUS, TASOkoulu, GP

täyttänyt 8v. 20.01.2016

luonnekuvaus

Imperia on kiltti ja rauhallinen tamma, joka ei kuitenkaan pahemmin perusta heppakavereista, vaan tarhaa mieluiten yksin. Antisosiaalinen tamma on kuitenkin ihmisistä enemmän kiinnostunut ja puuhailee mielellään sekä hoitotilanteissa että maastakäsittelyssä ihmisten kanssa. Imperia on superkiltti hoitaa ja sen kanssa onnistuvat myös kaikki hoitotoimenpiteet ongelmitta kengityksistä eläinlääkärin toimiin. Varustaminen ja päivittäiset rutiinit, kuten loimitukset sujuvat ongelmitta ja muutenkin Imperia on melko rento kaveri, joka ei vähästä hätkähdä. Joidenkin mieleen Imperia voi olla jopa liiankin rauhallinen oman tiensä kulkija, mutta löytyy tallista vankka kannattajajoukkokin tammalle. Taluttaessa tamma on rauhallinen ja lähtee mielellään myös maastoon kävelemään. Sosiaaliset puuhastelut ja rapsutukset hoitajan kanssa tamma kuitenkin nauttii mieluummin hoitotuokioiden jälkeen.

Ratsuna Imperia on rento, mutta sopii kuitenkin ajoittaisen säpäkkyyden (etenkin tuulella) vuoksi paremmin jo vähän enemmän ratsastaneille. Se ei varsinaisesti tee mitään tyhmää, mutta on sen verran nopealiikkeinen säpsähtäessään jotakin, ettei aloittelijan tasapaino riitä pysymään kyydissä. Koulupuolella Imperia on osaava ratsu, joka suorittaa GP-tason tehtäviä, mikäli siltä vain osataan vaatia tarpeeksi. Ilmaiseksi ei tamma anna mitään ja voi joskus jopa testailla osaavammat ratsastajat leikkimällä tyhmää, kun yritetään ekoja kertoja tehdä vaikeampia asioita. Päättäväisen ratsastajan kanssa tamma toimii maastossa yksinkin, mutta on huomattavasti luottavaisempi saadessaan kaverin matkaan. Reippaimmilla laukkapätkillä ja sänkipellolla tamma voi innostua hieman pukittelemaan, mutta eipä se ole tainnut ketään vielä sentään alas saada. Kisapaikoilla Imperia on yhtä helpohko ja luottavainen kuin kotonakin. Vieraissa paikoissa se kuitenkin saattaa tuijotella maneesin nurkkia jäätyään yksin kisaradalle, mutta onneksi suuressa osassa paikkoja onkin yleensä joku kaveri mukana. Palkintojenjakoon jos tamman kanssa pääsee on hyvä laittaa ruusuke ohjiin kiinni, sillä Imperia ei siedä suitsissaan lepattavia härpäkkeitä.
© Jannica

sukutaulu

i. Kafka de Carbon
holst, rn, 166cm

ii. One Republic
holst, mkm, 168cm
KRJ-II, YLA3

iii. One Trust
iie. Carmen TC

ie. Sweet Sixteen
holst, rt, 160cm
KRJ-I


iei. Antiman
iee. Gingerella

e. Doesca de Carbon
holst, rn, 170cm

ei. Death Triumphant
holst, prn, 173cm
eii. Transcending
eie. Symphonaire

ee. Chinese Chive
holst, rt, 170cm
KRJ-II, YLA2


eei. Rochester
eee. Payday

jälkeläiset

kilpailut - porrastettu

Hevonen on KRJ tasolla 11 / 10
Pisteitä KRJ yhteensä 6802.76
Tahti ja irtonaisuus: 3758.87 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 3043.89 p.

KRJ - 42 sijoitusta

01.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/27
06.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/27
09.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/23
15.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/27
16.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 03/27
20.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 04/27
27.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 01/27
28.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 04/23
28.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 02/27
29.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 05/27
30.04.2018 - KRJ - Colosseum - GP - 05/27
15.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - GP - 03/30
07.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 03/30
09.04.2018 - KRJ - KK Lamoca - GP - 02/30
21.04.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int II - 04/27
24.04.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int II - 04/27
25.04.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int II - 01/27
26.04.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int II - 01/27
27.04.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int II - 03/27
26.04.2018 - KRJ - Supernatural - Int II - 03/39
17.04.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 04/30
19.04.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 04/30
19.04.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 03/30
21.04.2018 - KRJ - Heidseck Sporthorses - GP - 03/30
15.05.2018 - KRJ - Duren - GP - 05/30
20.05.2018 - KRJ - Duren - GP - 04/30
22.05.2018 - KRJ - Duren - GP - 04/30
22.05.2018 - KRJ - Duren - GP - 04/30
26.05.2018 - KRJ - Duren - GP - 01/30
06.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/14
08.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 03/14
09.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/14
12.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 03/14
14.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/14
16.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/14
18.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/14
19.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 03/14
21.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/14
04.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 01/22
04.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/24
06.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 03/22
08.06.2018 - KRJ - Oldfinion Dressage - Int I - 02/24

KRJ-Cup -sijoitukset

31.07.2018 - KRJ-Cup - Runoratsut - Int I - 07/102

valmennukset & päiväkirja

00/00/0000 - päiväkirjamerkintä: sonya